perjantai 18. helmikuuta 2011

Alussa oli arvonta


Olen aina osallistunut kaikkeen mahdolliseen eteen tulevaan, jossa voi voittaa jotakin; kauppojen tuotearvontoihin, veikannut rahapeleissä, arpajaisiin, mihin tahansa. 

Myöhemmin arvonta-innostukseni on laajennut myös internetin ihmemaailmaan. Siellä, jos missä arvontoihin osallistuminen on naurettavan helppoa. Noin vuoden ajan tätä on voinut kutsua harrastamiseksi. 

Tässä blogissa haluan jakaa tietoa muillekin harrastajille tai arvonnoista kiinnostuneille. Jatkossa tulen kertomaan voitoistani ja parhaista arvontoja kokoavista sivuista. 

Viimeisen kolmen kuukauden aikana (marras-joulu-tammikuu) olen osallistunut 210 arvontaan netin kautta. Mielestäni se on itse asiassa aika vähän. 

Miksi sitten ihminen käyttää aikaansa täyttämällä illasta toiseen osoitekenttiä? Siksi, että voittaminen on kivaa. Monilla on tapana sanoa, ettei koskaan voita mitään missään arvonnoissa. 

Olen eri mieltä. Todellisuudessa todennäköisyys palkinnon voittamiseen on fifty-fifty: sitä joko voittaa, tai sitten ei. 

Mitä enää arvot?

Kummelin Arvontalaulu. (Pahoittelut videon laadusta.)