torstai 21. huhtikuuta 2011

Miksi aina ei ole joulu?


Joulukuu on arvontahain juhlakuukausi. Silloin kilpailujen määrä moninkertaistuu, sillä monet yritykset avaavat joulukalenterinsa. Yhden kilpailun sijasta joulukalenterissa on 24 kilpailua, joka päivälle omansa. Lisäksi yleensä kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan aattona isompi palkinto. 

Joulukuu myös uuvuttaa helposti. Samoilla sivuilla on käytävä ja näpyteltävä omat tietonsa uudelleen joka päivä.

Taisin viime jouluna täytellä aktiivisesti lähemmäs paria kymmentä kalenteria. Aluksi intoilin osallistuvani ihan jokaiseen arvontaan. Homma alkoi kuitenkin tuntua sitä enemmän pakkopullalta mitä lähemmäs joulua päästiin, enkä ihan joka päivä avannutkaan arvontasivuja. 

Kaiken vaivan tuloksena oli pyöreät nolla palkintoa. Tammikuussa olikin sitten hyvin hiljaista arvontojen saralla. Ehkä sittenkin on hyvä, että joulu on kerran vuodessa vaan! 

Kuva: Morguefile

 

perjantai 15. huhtikuuta 2011

En tainnut olla kovin viisas…


…kun perustin tämän blogin. Luultavasti saan kohta koko arvontayhteisön vihat päälleni. 

Kävin kirjastossa kaivamassa Helsingin Sanomien NYT-liitteen tekemän jutun muutamasta henkilöstä, jotka osallistuvat aktiivisesti arvontoihin. Valitettavasti juttua ei löydy netistä, enkä pysty sitä tähän linkkaamaan. Kirjastossa piipahtaessa kannattaa kuitenkin kaivaa esiin NYTin numero 31/2009.

Juttu on mielestäni erittäin hyvä. Siinä kuitenkin kerrotaan, että jo ennen julkaisua artikkeli herätti pahennusta arvontasivujen keskustelupalstalla. Kun tieto arvontasivuista kiirii suurilevikkisen lehden mukana, saattaa tuloksena olla 10 000 uutta kilpakumppania. Tai näin keskusteluissa ainakin pelättiin. 

Tuskinpa siis blogianikaan otetaan avosylin vastaan, tietoahan minäkin olen jakamassa. En usko kuitenkaan tekeväni haittaa. Fakta on, että arvontoihin osallistuvia on jo paljon. Esimerkiksi arvontasivut.com -sivulla on jo 19 000 rekisteröitynyttä käyttäjää. 

Mihin tahansa harrastukseen liittyy kiinteästi yhteisöllisyys. Jos mainostan ratsastamista kavereilleni, vaikeutan todennäköisesti menestymistä kilpailuissa, koska jatkossa kilpakumppaneita on enemmän. Jos taas mainostan lempisaliani tutuilleni, saan varmasti kärsiä entistä täydemmistä tunneista. Mutta mitä sitten? Tylsää sitä olisi yksin harrastaa, eikä se ole minulta pois, jos joku muu voittaa jotain kivaa kilpailuissa.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Mistä arvontoja löytää?


Arvontoihin osallistuvan kannattaa ehdottomasti kirjautua sivustoille, joissa listataan kilpailut valmiiksi. Usein kilpailut on myös lajiteltu palkinnon suuruuden mukaan. Kun aikaa on vähän, kannattaa kilpailuiden täyttäminen aloittaa mahdollisimman suurista palkinnoista. Mieluummin sitä havittelee muutaman rasvapurkin sijasta kahden hengen matkaa Pariisiin. 

Kuva: Morguefile
Lisäksi sivuilla on muitakin etuja. Ne muistavat, mihin kilpailuihin olet jo osallistunut, ja säästät aikaa. Ne tarjoavat usein myös monivalintakysymyksiin oikeat vastaukset. Näet myös listauksesta heti, vaatiiko kilpailu tekstiviestin lähettämistä tai uutiskirjeen tilaamista. Sivustot pitävät myös lukua, kuinka moneen arvontaan olet ylipäätään osallistunut. 

Joillakin arvontoja kokoavilla sivuilla on myös foorumeita, joissa voi vaihtaa ajatuksia muiden arvontoihin osallistuvien kanssa. 

Ja sitten arpomaan:
  • http://osallistuarvontaan.com Sivu on ulkoasultaan blogimainen, eikä vaadi kirjautumista. Listaa vain kilpailuja, eikä etusivulla varoiteta, jos kilpailu vaatii uutiskirjeen tilaamista. Sivustolla voit jakaa arvontoja ystävillesi esimerkiksi Twitterin tai Facebookin kautta.
  • http://www.tulevoittajaksi.com/ Kilpailut on jaettu aihealueittain palkinnon mukaan esimerkiksi kirjoihin, elektroniikkaan ja rahaan. Listauksessa on selkeästi mainittu, mikäli kilpailu vaatii esimerkiksi kyselyn täyttämistä. Hittilistalta löytyy tämän hetken suosituimmat kilpailut.
  • http://www.kotipaikka.com/front/ Muutama sata kilpailua sekä muita palveluja. Internetin ilmaiset keräävät ilmaisia asioita netistä ja lisäksi tarjolla on mietelauseita ja maksullisia kännykkäpalveluja. Jos haluaa osallistua ainoastaan kilpailuihin, on ylimääräistä härpäkettä vähän liikaa.
  • http://www.peemies.net/ Pelkistetyn näköinen, mutta toimiva sivu. Sivun erikoisuutena on listaus pikavippifirmoista. Lisäksi on listattu luovuutta vaativia kilpailuja, kuten kirjoitus- ja suunnittelukilpailuja.
  • http://www.kilpailut.net/ Tällä nostalgisella sivulla aloitin arvonta-urani. Ei kovin monipuolinen, mutta selkeä, eikä paljouden ahdistus iske. Kilpailut on luokiteltu sen mukaan, ovatko ne kerta-, päivä-, viikko- vai kuukausikilpailuja. Esimerkiksi pakollisista uutiskirjeiden tilaamisista ei varoitella.
  • http://www.arvontasivut.com/ Monipuolinen sivu, johon päivittyy uusia kilpailuja hengästyttävällä tahdilla. Sivustolla on yli 19 000 jäsentä ja noin 500 kilpailua. Tarjoaa oikeat vastaukset monivalintakysymyksiin ja muistaa mihin kilpailuihin olet jo osallistunut. Kilpailujen lisäksi sivustolla on foorumi. 

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Palkinnoista


Sinnikäs arvontoihin osallistuminen palkitaan enemmin tai myöhemmin. Palkinnot ovat harrastuksen suola. Välillä postiluukusta kolahtaa kirjekuori tai pakettikortti. On jännittävää muistella, minkälaisen kilpailun tietty yritys järjesti ja minkä palkinnoista on voinut voittaa. 

Omaan palkintokokoelmaani kuuluu muun muassa vapaalippuja, pelejä, kirjoja, meikkejä ja jopa pinteleitä, jotka lämmittävät hevosihmisen sydäntä. Viime viikolla sain liikuntalahjakortin. Suurin voittoni on Landmannin laavakivikaasugrilli. Se odottaa vielä avaamattomassa pakkauksessa päivää, jolloin en asu kerrostalossa. 

Toki joukkoon mahtuu myös palkintoja, jotka eivät ole olleet yhtä hohdokkaita. Chiquitan banaaninsuojukselle, ChiquiSafelle, ei ole vielä ollut kertaakaan käyttöä. Kun voitin pussillisen ryppyvoiteita, lopetin kilpailuihin osallistumisen vähäksi aikaa. Ikää taisi olla silloin kaksikymmentä vuotta. Lahjoitin ryppyvoiteet äidilleni. Äiti ei suuttunut. 


Ei-niin-tarpeelliset palkinnot saavat minut vielä kerran muistuttamaan asiasta, jonka mainitsin jo edellisessä postauksessa: osallistu arvontoihin, joiden palkinnoilla on todella käyttöä joko sinulle itsellesi tai läheisillesi. 

Saan jatkuvasti kuulla vinoilua arvonta-harrastuksestani, mutta yleensä se kummasti loppuu juuri silloin, kun olen voittanut palkinnon. 

Viime syksynä postilaatikostamme kolahti pakettikortti, jonka lähettäjänä oli Sinebrychoff. Palkinto ei kuitenkaan ollut minulle, vaan poikaystävälleni! Hän oli jopa vaivautunut hakkaamaan halkoja netissä kilpailun takia! 

Tosin määrällä ei ollut väliä palkinnon kannalta, sillä osa osallistujista oli hakannut halkoja ihan kesätöinään, päätellen hakattujen halkojen määristä. Postista sitten haimme hienot Karhun palkeet, ja sain taas hetken osallistua arvontoihin ilman minkäänlaista kettuilua.


PS. Kommentoi kirjoitusta ja kerro mitä sinä olet voittanut!


sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Viisi vinkkiä arvontoihin osallistuvalle


1. Hanki erillinen sähköposti arvontoja varten. Silloin arvontoihin liittyvä ”roskaposti” ei tuki henkilökohtaista postiasi. Jos arvontaan osallistuminen edellyttää uutiskirjeen tilaamista, ei sekään ole niin suuri haitta. 

2. Käytä arvontoja kokoavia sivustoja. Säästät aikaa, kun sinun ei tarvitse itse etsiä kilpailuja. Kerron näistä myöhemmin lisää. 

3. Mieti aina ensin, kannattaako kilpailuun osallistua. Onko palkinto sellainen, jolle on todella käyttöä? Tuottaako kilpailu liikaa vaivaa? Valinnanvaraa on pilvin pimein, joten esimerkiksi tekstiviestikilpailuihin ei kannata tuhlata puhelinlaskuaan. 

4. Käytä selainta, joka muistaa tietokenttiin kirjoittamasi tiedot, näin säästät aikaa. Harmillisen monet kilpailut on nykyään koodattu niin, ettei tietokone niitä kuitenkaan muista. En ole kuitenkaan lähtenyt Copy-Paste-linjalle, sillä yhtä nopeaa on näpytellä tiedot. 

5. Anna vain pakolliset tiedot, palkintosi löytää kyllä perille niiden avulla. Jos puhelinnumeroa ei vaadita, ei sitä kannata antaa. Olen tarkka siitä, etten anna lupaa markkinointiin. Silti joistakin lehdistä soitellaan, ja puhelut alkavat yleensä näin: ”Kiitos kun osallistuit meidän arvontaan. Valitettavasti et tällä kertaa voittanut, mutta meillä olisi tämmöinen erikoistarjous…”